torstai 29. tammikuuta 2015

How charming

Huisin jännittävät tarinat mummoyöpaidassa aamuviideltä.







Mutta olkoot.


Nytpä kello onkin jo puoli kahdeksan, enkä minä näköjään aio nukkua ennen lääkärille menoa. Voin kertoa jo nyt, että idea on huono, eikä siitä mihinkään pääse. En tiedä, mitä koko lääkärireissusta on tulossa. En tiedä, mitä aion sanoa. Enkä tiedä, miksi tämä tee maistuu näin pahalle.

Minusta tuntuu, että näen öisin painajaisia, joita en vain muista. Heräilen hikisenä ja ahdistuneena, välähdykset pelosta kummittelevat mielessäni, mutta en saa niistä otetta. Alitajuntani puuhailee jotain, jotain suurta, ja se pelottaa minua. En jostain syystä pysty antamaan periksi, pelkään sitä niin kovin, en tahdo nukkua enkä tahdo vajota ajatuksiin enkä tahdo olla paikallani hiljaa rauhassa. En voi loputtomiin vältellä sitä, mutta yritän silti.

Tämä on niin perseestä. Taas kerran.

2 kommenttia:

  1. Olet herttainen. Tsemppiä kaikkeen. Minä uskon, että kyllä kaikki joskus aikanaan järjestyy. Se voi tuntua kaukaiselta juuri nyt. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Niin minä ainakin haluan uskoa. Vastoinkäymiset opettaa ja muovaa meitä. Ne pitää meidät tuntevina ja inhimillisinä ihmisinä. Ne jotka on kulkeneet karumman polun ovat monesti paljon syvällisempiä ja jollain tapaa enemmän "hereillä olevia" ihmisiä.

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.