Paitsi tiedätte kyllä VR:n... Heräsin puoli kuudelta parin tunnin yöunien jälkeen ehtiäkseni kuuden jälkeen lähtevään bussiin ja kahdeksalta lähtevään junaan. Paitsi että lopulta juna lähtikin vasta kymmeneltä. Ja hidasteli matkalla niin että kahden ja puolen tunnin junamatka muuttui yli kolmen tunnin mittaiseksi. Ehdinpä sentään ottaa torkut. Säälitti vain kisun puolesta, kun se joutui kököttämään kantokassissaan niin monta tuntia.
Minulla ja Riesalla oli oikein privaattihytti, koska eläinvaunussa ei ollut ketään muuta. Oli lämmintä ja rauhallista, joten Riesakin oli ihan rentona. Sain nukkua ja mässyttää lakua ja ottaa taidekuvia sekä itsareita kaikessa rauhassa.
Iskälässä on aina enemmän lunta ja enemmän pakkasta kuin muualla Rovaniemen alueella. Sai leikkiä.
Kassukin tykkäsi kun joku höpsötti sen kanssa.
Leivoin synkkärinomoja. Tuli löysä kuorrutus koska tomusokeri loppui (puolitoista pakettia kun ei riittänyt), mutta onneksi oli tähtiä. Äitilläkin oli porkkanakakku.
Sitten sunnuntai-iltana istuskelin yksin rauhassa saunassa ja takan ääressä ryystämässä teetä ja paistamassa halloumia, mukavasti perjantaina kirpparilta löytyneessä valkoisessa pörröneuleessa.
Mainitsin jutskasta jonka veli osti minulle lahjaksi. Se tilasi Displatelta juttuja ja käski minun valita itsellenikin. Kettuhan sieltä sitten valikoitui tarkan harkinnan jälkeen.
Laitoin sen magneeteilla jääkaapin oveen. Bongaa muutkin ketut.
Äiti taas teki minulle urheasti säärystimiä, puursi kaksinurinkaksioikein vaikka kuinka kauan, koska valitsin langat ja käskin käyttää kaiken, ja niistä sitten tuli 120cm pitkät. Kyllä minä vielä joskus ehkä opettelen kutomaan ja virkkaamaan ihan itsekin.
Mutta tulihan niistä nyt ihan hemmetin hienot ja lämpöiset.
Seuraavat asiat taas eivät mitenkään liity viime viikonloppuun, mutta olen ostanut kaksikin uutta teepakettia, joita suosittelen lämmöllä. Blueberry muffiniin sopii erityisen hyvin maitotilkka, vaikken yleensä käytä. Lemon macaroon yllättäen nousi tämän hetken suosikiksi (join juuri äskenkin kupin), vaikken tosiaan yleensä niin hirveästi vihreästä teestä välitä.
(Wikipedia muuten kertoi että macaron ja macaroon ovat periaatteessa molemmat käypiä kirjoitusasuja, vaikka oikeastaan onkin olemassa se toisenlainen leivos joka yleensä sanotaan kahdella oolla. Aina oppii uutta.)
Myös kuvat kahdesta pienestä kivestä. Savukvartsi:
Ja selestiitti:
Eikä muuta. Kiitoshei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi.