...aesthetic

Outfit time I guess.



En omista kovinkaan paljon supervärikkäitä ja neonvärisiä vaatteita, enkä todellakaan käytä niitä usein. Mutta joskus vain tulee sellainen olo.

Olin viikko sitten Oulun keskustan kirpparilla ja löysin sieltä supersoman pörröisen ihkupehmoisen hupparin. Ruskean. Ruskean. Ostin ruskean vaatekaappaleen, mitä hemmettiä?!

Olen inhonnut ruskeaa aina. Yyyyyh. Mutta nykyään toisinaan sellainen kylmä vaaleahko ruskea ja jopa beige sittenkin joissakin asuissa menevät. Wtf. Sitten tuo huppari onkin ollut päälläni lähes joka päivä koska niin pehmoinen.

Olen näköjään panostanut enimmäkseen vaaleaan ja moriasuihin.

Mutta tuo alimmainen ruskea hame. Ei hemmetti. Ostin sen H&M:stä 9-10 vuotta sitten, yläasteella ollessani. Silloin käytin aina löysiä mustia housuja, ja halusin jostain syystä joskus ostaa hameen, ja ostin aika lailla randomilla vain jonkin. Se oli minulle silloin liian suuri ja roikkui omituisesti lantiolla. En juuri koskaan pitänyt sitä. Viimeksi isän luona ollessani kaivoin sen kaapista ja toin sen sitten tänne. Siis. Mitä täällä tapahtuu? Katsokaa nyt kuinka epäminä-asu!

Ja viimeinen on tältä päivältä. Olen ottanut paljon videoita, harjoitellut englannin puhumista kameralle! Ehkä jossain vaiheessa hankin jonkin videoeditointiohjelman ja harjoittelen sitten sitäkin. Olen haaveillut jo monta vuotta, että joskus tekisin videoita juutupeen, englanniksi, sellaisia hassuja ja mukavia ja positiivisia. Mutta vaikka 8-vuotiaasta asti olen opiskellut koulussa englantia, suu ei vain taivu. Suomalainen aksentti ei mielestäni ole sen kamalampi kuin mikään muukaan, mutta onhan se aika paksu. Harjoitusta vaatii, ja sitä olen yrittänyt nyt tehdä. Otin tänään tämän ainokaisen kuvan siinä lomassa, kun puin ulkovaatteita ja selitin videolle säästä ja lumesta ja takistani ja kävelyretkestäni.

Sitten lähdin pitkälle kävelylle.

Löysin maasta risun, otin sen mukaan. Huolimattomia trulleja. Sillä aikaa kun olin kävelyllä, pienenpieniä noidan jälkiä oli ilmestynyt myös pihalleni, joku oli pimputellut. Tuskinpa olisin edes uskaltanut avata, vaikka olisinkin ollut kotona.




On jotenkin ihan typerää ja tekopyhää edes yrittää selittää, miksi kirjoitan blogiin kahdelta yöllä ja tunnen olevani aivan liian vähän. Lost my muchness have I?

Vähäinen, olematon.

Jollain tavalla persoonaton. Olemassaolematon. Jos kuvittelen itse itseni niin tekeekö pelkästään se kuvitelma minut olemassaolevaksi, juuri ja juuri? Häilyn todellisuuden rajoilla. En osaa päättää, kävelenkö pidemmälle vai takaisin, joten jään sinne rajalle istumaan. Katselen ohikiitävää maailmaa. En oikeastaan enää jaksaisikaan kävellä takaisin. Jostain syystä käytin kaiken energian tänne tulemiseen, ja nyt kun olen täällä, alan olla jo niin häilyvä, ettei se olemassaolevuus enää oikein kiinnosta. Sama piiloutua olemassaolemattomuuteen. Ihan salaa. Ehkä kaikki unohtavat, jos olen hiirenhiljaa ja näkymätön.

Hädin tuskin olevainen. Niin katosi tuska ja kuolema, niin unohdin kivun ja kärsimyksen, niin loppui onni ja autuuskin. täällä varjomaailmassa ei ole mitään. Valvon. Nukun. Syön. Pesen naaman ja hampaat. Käyn kävelyllä. Ei tuskaa eikä kuolemaa eikä kipua eikä kärsimystä eikä onnea eikä autuutta.

-------------------------------------------------------

Tänään tajusin, etten ole koskaan katsonut Spice Worldiä. Minä, 90-luvun lapsi. Korjasin tilanteen heti. Miten omituinen höpsö elokuva. Nyt kaipailisinkin pitkästä aikaa klassista kauhua 30-60-lukujen tyyliin.



En ymmärrä, miksi taas pistän niin kovasti vastaan unelle. En voi sietää koko unimaailmaa silmissäni, pääni sisällä. Voisinpa lähteä taas kävelylle.

--------------------------------------------------------------

Äääääh ei. Ei ollut hyvästi kirjoitettu tuo aikaisempi, nyt kun jäin asiaa miettimään, ihan väärin. En tiedä, miltä ihan oikeasti tuntuu. Ja on yö enkä osaa ja kaikki on oikeastaan ihan väärin. Avasin juuri kokistölkin vaikka vielä kymmeneltä olin taas ihan varma, että menen ajoissa nukkumaan. Miksi tässä käy näin? Miksi alan niin usein yöaikaan piirtelemään maagisia naisia ja selailemaan Taobaoa ja ryystämään kokista ja katselemaan vlogeja? Saan jotain pientä lohtua samanhenkisistä ihmisistä, jotka valvovat ja ahdistuvat öisin, samalla tavalla, itsekään oikein tietämättä miksi, mutta eivät silti voi mennä nukkumaan, joko unettomuuden takia tai muista syistä. Kiitos, että olette olemassa, muut yökukkujat, kaikki ne, jotka eivät tätä tule koskaan lukemaan. Ja joka hetkellä jossain on yö ja jokaisessa yössä joku valvoo yksin ahdistuneena.


Kokistölkistä kuuluu pienenpientä suhinaa. Olisipa tietokoneenrakkineeni hiljaisempi.