Can't sleep, enemies are nearby

Otin viime yönä - tai siis viideltä eilen aamulla - videon blogia varten taas, mutta en ole julkaisemassa sitä, koska jostain syystä inhottaa niin paljon nähdä itseni siinä. Puhuin siinä niin typeriä, säälittäviä juttujakin.

Olen koko maanantain lähinnä nukkunut ja vellonut kuvottavassa itsesäälissä. No ei, en mennyt kouluun. Taaskaan. Illalla seitsemältä pääsin sen verran ulos, että kävelin peräti Halpa-Halliin asti ja vietin siellä lähes tunnin pyöriskellen, jee olipa jännää. Siellä on halpaa irtokarkkia.

Ainakaan en hukuta surujani alkoholiin.

En saa herätettyä itseäni tästä koomasta. Vaivun vain syvemmälle. Mutta no, kaipa minun pitää vain odottaa jotain mentaalista herätystä, väkisin se ei nyt onnistu. Ei, vaikka kuka väittäisi mitä "masennus on asenne" ja "ota itseäsi niskasta kiinni", hyi helvetti.

Minun oli illalla pakko kirjoittaa, mutta se oli niin typerä juttu, etten voinut kirjoittaa sitä blogiin, enkä tumblriin, en edes muistikirjaan, vaan piilotin sen jonnekin E-aseman syvyyksiin pois mielestä. Vaan ei se lähtenyt mielestä. Tunnen vain entistä syvemmällä tasolla, kuinka itseinho ja vääristyvä kehonkuva nostavat päätään. Jostain syystä kasvonikin näyttävät mielestäni ihan eriltä kuin ennen, epätodellinen olo, jotenkin irrallinen.

Jaksan vain juuri ja juuri laahustaa eteenpäin, kun kävelen kauppaan. Matkassa kuluu kaksi kertaa sama aika, kuin yleensä. Havainnoin ympäristöäni sumuverhon takaa, irrallisena, hitaasti. Miksen minä voisi olla sellainen hassunhauska, soma ja hupsu ja positiivisuutta ympärilleen levittävä ihminen? Yritän niin kovasti, onnistunkin ehkä hieman, sitten lopulta kuitenkin plörähdän takaisin samaan pisteeseen. Jaksaisinpa huutaa keuhkojeni täydeltä, jostain mieleeni tulee vain sana "MITÄ" huudettuna kaukaisuuteen, kaikumassa horisontissa.

En pysty enää istumaan koneella, menen takaisin makaamaan peiton alle pimeyteen, laskemaan tähti- ja sydänvaloja --- 20 sydäntä, 61 tähteä. Ja unohtamaan. Ehkä. Ennen pitkää unohduskin tulee. Jossain valveen ja unen rajamailla, vaikkei pystyisikään enää nukkumaan.

Kuva jonka piirsin viime yönä aamuyöstä - vai olikohan se jo aamulla kuudelta - ihan yliväsyneenä kun en vain voinut mennä nukkumaan. Vaikka lopulta tietenkin oli pakko. Mutta sitä ennen piirsin. Art.