Horror

Pakko kai dumpata tänne asukuvia, kun olen kerran niitä ottanutkin.

Pastellit ja söpöstys ja höpsötys miellyttävät tosiaan jälleen. Kerroin jo taantumastani. Kuinka se aiheuttaa aistien muuttumista ja tietynlaisten aistikokemusten hakemista. Söpöt värit ja kuosit ja hamoset voivat olla lapsellisia, mutta minulle on nyt ihan hemmetin tärkeää saada kokea näitä värejä ja kankaita ja kokonaisuuksia. Sitä on kovin vaikea selittää, että miten jotkut vaatteet voivatkin olla niin tärkeitä. Se, että saan toteuttaa tämän hetkistä mielentilaani ja jotenkin tuoda sen itselleni näkyville, konkreettiseksi, tuntuu juuri oikealta. Se, että vaihdoin viininpunaiset raskaat samettiverhot mummolta saatuihin vaaleisiin läpikuultaviin lehtikuvioisiin, muutti koko asuntoni, sai minut tuntemaan oloni turvallisemmaksi täällä. En ole kovinkaan onnellinen tai hyväkuntoinen, mutta väitän, että nimenomaan värien ja pehmoisten asioiden ja söpöyksien ansiosta jaksan näinkin hyvin tällä hetkellä.

Ja vaikka tämä olo ja mielentila onkin minulle ihan ensisijaisen tärkeä asia elämässä, ja sen visualisoiminen siinä sivussa myös, on asunnosta ulos lähteminen jossain määrin hankala tilanne. En oikeasti halua, että ihmiset näkevät taantumiseni. Jotenkin kuvittelen, että ulkonäöstäni nyt pystyy sen ihan helposti päättelemään kuka tahansa. Vaikka kotona höpsöttäessäni ja meikkaillessani olo muuttuu yhtäkkiä oikein hyväksi, niin ulkona ihmisten katseet tuntuvat vähän pahoilta. Tavallaan toivoisin olevani näkymätön. Mutta en suostu hillitsemään näitä impulsseja. Ne auttavat minua.

Jostain syystä myös asukuvien blogiin laittaminen on vähän nihkeää. Nämä ovat jotenkin kovin henkilökohtaisia, päivittäin vaihtuvia mielen ilmaisuja. Vaikka olo onkin ollut sievä, se olo on silti vain minua varten.

Ainoa positiivinen puoli siinä, että ihmiset näkevät minut, on kuvitelmani siitä, että söpöt ja pirteät asut saattavat piristää jotakin muutakin. Ihmisille saattaa tulla keväisempi olo minut nähdessään. Ja se on mukava ajatus, se ei haittaa. Siitä pidän kiinni silloin, kun ulkona ahdistaa. Ja yritän ajatella myös niin, että monia miellyttää nähdä toisten asuja, myös minunkin asujani, ihan muuten vaan. For fun. Eivät ne analysoi tunnetilojani, eivät oikeasti.


Ja tämän pitkän sepostuksen jälkeen kuvapläjäys.

Lauantaina keijuilin kirpparille ja löysin limapaidan, säärystimet ja monsterin!

Maanantaina oli vähän tyhmä päivä. Mutta jaksoin olla sosiaalinen ja pitkän hameen alla ei tarvinnut sukkahousuja ja istuin ruokatunnilla jutskaamassa tyyppien kanssa hame ylös nostettuna, imemässä d-vitamiinia karvaisiin sääriin.

Tiistai, eilinen siis, oli aivan extrahieno päivä jotenkin jännästi.

Ja tänään on ollut taas varsin kurja päivä. Näin viime yönä ihan karsean hirveää unta, yksi pahimmista ikinä, ja heräsin siitä helpottuneena vollottamaan. En päässyt aamulla ylös koska unesta jäi niin paha olo. Lopulta lounasaikaan kouluun päästyäni olo oli edelleen heikko, tärisevä ja ahdistunut. Mutta pääsin silti iltapäiväksi kouluun, hyvä minä.

Jostain syystä halusin välttämättä oikein soman asun, mutta ihan kamalat teinigoottimeikit, ja sitten ahdisti sekin, kun ihmiset näkivät minut.

Yksi syy sille, miksi eilinen oli niin hieno päivä, oli pieni iltalenkkini.

Seikkailin taas vanhalla hautausmaalla, koska se vain on lempipaikkani näillä main. Siellä on isoja, vanhoja puita, kun täältä ei muuten todellakaan löydy mitään vanhaa metsää. Vain säälittäviä nuoria metsäntapaisia puulaikkuja, jotka eivät tarjoa piiloa minunlaisilleni peikoille.

Kirkon pihalla oli jääkerros, ja illan pimetessä ilma kylmeni, jolloin jää alkoi ratista vienosti ja välillä paukahdella.

Ja sitten alkoi valoshow.

Kännykässä on yllättävän hyvä yökuvaus. Parempi ainakin kuin siinä omassa rikki menneessä kamerassani. Tuolla äitin kameralla en ole vielä yrittänyt, eikä se ollut eilen mukana. Kännykkä kuitenkin otti välillä kumman sinisiä kuvia.

Siinä vaiheessa, kun valkoisena, vihreänä ja violettina leiskuvat maagiset tulet täyttivät koko taivaankannen, haukoin henkeäni ja melkein särjin niskani yrittäessäni nähdä kaiken yhtä aikaa. Siinä ei tullut mieleenkään alkaa kuvia ottamaan, kun eihän se miltään olisi kuitenkaan kuvissa näyttänyt. Otin kuitenkin muutaman sitten kun paras osa oli jo ohi.

Hämmästyttäviä revontulia onkin eilen nähty ihan eteläistä Suomea myöten, joten kyllä netistä niitä upeita kuviakin eiliseltä löytyy.


Huuuuu olipa pitkä ja kuvaisa postaus. Jaksaisin selittää lisääkin, mutta ehkä ensi kerralla.