And the waves wipe out my footprints in the sand

Huomenna tulee noutaja.

Noutamaan tavaroita ja minua. Ai minun masu. Huomaa kyllä, että on muutto tulossa, kun en saa nukuttua, naama kukkii ja masu huutaa hoosiannaa. Vihoviimeistä typerää hommaa. Pitää jynssätä uuni ja sulattaa pakastin.

Omituiset ahdistuslukemat. Tavallaan jännittää ja ihan hyvälläkin tavalla ja sitten jotenkin äh en minä tiedä. Joku kävi jo tätä kämppääkin katsomassa, sellainen nuori nainen, siinä oli vähän crazy cat ladyn vikaa. Kai nyt jotenkin ehkä jo vähän rutiinillakin menee jotkin jutut, muistan irtisanoa sähkösopimuksen ja tehdä muuttoilmoituksen ja soittaa tädille jolle jätän avaimet.

Kohta saan saunoa, ensin pihasaunassa, sitten savusaunassa, ja sitten rantasaunassa. Uida järvessä. Haravoida mansikkamaata ja kitkeä sieltä rikkaruohoja. Leikkiä Riesan kanssa. Käydä kalassa. Seikkailla metsässä. Istua kivellä katselemassa auringonnousua. Grillata halloumijuustoa ja homejuustosieniä. Kastella kallisarvoisia kurpitsojani.

4. päivä pitää käydä Rovaniemen sossussa. Sitten lauantaina olisi International Lolita Day, ja jos suinkin saan jostain lootasta kaivettua esiin jonkin mekon, pitäisi treffata myöskin vasta Rovaniemelle muuttanutta Teaseaa! Vaaau, ekaa kertaa Melankolisessa Mestassa joku toinen röyhelöpylly jonka kanssa hönksöttää!

Olen aina inhonnut kivennäisvettä, mutta Novellen aprikoosi ja jasmiini -maku on ihan jees, ja nyt näköjään myös KevytOlon karpalonmakuinen on kelvollinen. Halpa-Hallissa viime viikolla pieni lapsi sanoi "vittuvettä" kun äitinsä nosti pullon vissyä kärryyn.

Haluaisin käydä tänään vielä ostamassa sieltä viimeisen kerran irtokarkkia. Olisi kyllä niin paljon hommaa (niin miksi sitten istunkaan tässä kuuntelemassa Clan of Xymoxia ja pelaamassa säälittävää lasten peliä!?), mutta pakko kai sitä on välillä ulkonakin käydä. Ehdin sitten yöllä pyyhkiä niitä keittiön kaappeja ja sulattaa pakastinta, kun ei tässä kumminkaan mikään uni sitten tule. Mutta olenhan minä kumminkin saanut taas vaikka mitä aikaiseksi! Luulisin. Tyhjät laatikot loppuivat taas. Veli tuo huomenna sellaisia isoja viisi, koska kaupasta saa vain banaanilaatikoita.

--------------------------------------------------------

Olen kirjoittanut tätä postausta koko päivän, aina silloin tällöin muutaman rivin. Tulin juuri kotiin sieltä Halpa-Hallista, ostin irtokarkkia, kysyin jopa, olisiko niillä antaa yhtään suurta laatikkoa. Sain kyllä yhden, mutta eipä se ollut sen suurempi kuin banaanilaatikkokaan. Otin sen silti ja kiitin sievästi. 

Olen käynyt hoitajalla syksystä asti lähes viikoittain. Syksyllä vein sille omasta kansiostani papereita eräästä kuntoutuspaikasta, jotta se ottasi niistä kopiot ja saisin alkuperäiset takaisin. Loput tiedot tietenkin tilattiin Rovaniemeltä. Kysyin jo heti syksyllä, saisinko niistä kaikista kopiot, koska minusta on hyvä pitää niistä paperiset versiot myös ihan itsellä. Ja sitten uudestaan ja uudestaan, melkein joka ikisellä käyntikerralla kysyin saisinko ne kopiot. "Ainiin", se vastasi aina. Toiseksi viimeisellä käyntikerralla kysyin, joko nyt vihdoin saisin ne kopiot, kun lähden kohta pois. Se lupasi ne viimeiseksi kerraksi. Viimeisellä kerralla kysyin taas, ja nyt se sanoikin, että pitää kysyä ensin lääkäriltä, saako niitä antaa... Minun tietojani, minulle, kopioita omistakin papereistani jotka hyvää hyvyyttäni toin niille? Ja lopulta tänään se tekstasi, että lääkäri sanoi, ettei niitä saa antaa. Että minun pitää pyytää ne sitten Rovaniemeltä. Mitä helvettiä? Osaako joku nyt selittää minulle että mitä helvettiä oikeasti nyt tapahtui?

Pyydetään sitten Rovaniemeltä kun on niin vaikeaa.

Uusin lemppari lohturuokani on cheddarjalapenot. Ne voittavat jopa mozzarellatikut, joita on ehkä tullut mussutettua talven mittaan liian monta kertaa, vähän jo kyllästyttävät. Mutta kun ahdistaa, cheddarjalapenoista tulee ihan selvästi parempi mieli. Johtuu varmaan osittain ihan vain kapsaisiinin tuottamista endorfiineista. Ja luin sen Auringon Ytimenkin vasta, Johanna Sinisalo rokkaa.

Onpa ollutkin ahdistava talvi ja kevät.

Ei voi kuin odottaa muutosta parempaan päin. En nyt ihan heti keksi, mistä syystä muutos voisi olla huonompaan suuntaan.

And my memories echo "back again!"

Vesihiisi sihisi hississä

Taas otin videon. Siitä on kyllä jo jokunen tunti ja sen jälkeen olo on mennyt vielä paljon ankeammaksi. Mutta noh. Olihan tässä yksi hyvä päiväkin välissä, kun eilen oli niin kivaa!

Ja kun mainitsin tuossa toissapäivän, sen kun ahdisti ja meni kolme tuntia että pääsin kämpästä ulos ja kävin hautausmaalla ja itkin koska oli sievä koira ja katselin lintuja... niin hoksasin, että otinhan minä silloin kuviakin. Tässä ovat:

Hoksasin taas yhden jännä jutun meikkiin liittyen. Kiinnostaa tehdä vahvoja, mustia meikkejä, mutta ne kaipaavat nykyään ehdottomasti jotain ylimääräistä pilkkua tai viivaa tai vähintäänkin blingitarroja, muuten tuntuu tyhmältä. Kuivahtanut vanha eyeliner on vähän kökkäröinen, mutta pakko käyttää se ihan loppuun ennen kuin korkkaan uuden! Nyt sitten harjoittelen naamaan piirtelyä ja sisäkulmien piirtämistä.

Tähän jokin naseva lausahdus blogipostauksen päättämään.

SIKS REVIN KIRJEES, TULEEN HEITIN SEN

En olekaan vähän aikaan kuvannut selitysvideota. Kai? Olin aivan liian mielissäni ja oli pakko saada höpöttää vähän.

Drown into icy darkness, drink from my lips so cold

Ainiin en ole vielä julkaissut blogissa näitä kuvia joita otin viime viikolla. Kävin nyt sitten varmaankin viimeistä kertaa siellä lempipaikassani. Ihastuin puupuistoon heti elokuussa, kun näin sen ensimmäistä kertaa, pyörin siellä syksyn mittaan useita kertoja, ja nyt keväälläkin olen käynyt siellä kahdesti. Eihän se vielä ole kovin ihmeellinen, mutta loppukesästä se on sellainen ihana seikkailuviidakko.

Halusin käydä siellä vielä kerran ottamassa kuvia ja katselemassa, joten päätin ihan varta vasten olla sievänä.

Yritin ottaa videotakin, koska kampaukseni oli niin yksinkertaisen nerokas, mutta ei tuossa nyt kovin hyvin näy.

Sain muutaman kelpo kuvan, vaikken jaksanutkaan ottaa jalustaa mukaan.

Mothership, take me away

Viivyttelen suihkuun menoa mahdollisimman monta päivää. Eihän sillä ole mitään väliä, vaikka tukka on likainen ja yli viikon putkeen päällä ollut yöpaita löyhkää. Mökötän kuitenkin vain yksin kotona omissa löyhkissäni. Viivytänpähän samalla hiusvärin haalistumista. Ja öljykin tekee hyvää tukalle, siinäpä muhikoot, eihän se juuri tässä kiharapehkossa edes näy. Menen kumminkin lopulta suihkuun ja siitä tuleekin aika hyvä olo.

Nostin tyhjän laatikon vaatehuoneen oven eteen, jotta viikkaisin lolitavaatteita sinne. Nostin sen siihen jo monta päivää sitten, ja edelleen loikin tyhjän laatikon yli joka kerta keittiöön tai vessaan mennessäni. Edelleen kaikki lolitavaatteet roikkuvat vaatehuoneessa.

Missasin juuri sen kun kello oli 01.23. Minun naamani ei ole kykeneväinen tuottamaan silmäpusseja, ainakaan vielä tämän ikäisenä, ainakaan tämän lähemmäksi silmäpusseja se ei pääse kuin juuri tällä hetkellä. Ehkäpä olenkin ainoa, joka huomaa aavistuksenomaisen zombiuden silmieni alla. Se kertoo unirytmistäni kaiken, hienovaraisesti toki, mutta kertoo silti, kun tietää mitä katsoa. Heräsin päiväkoomasta tyyny kuolassa ja muistin, että koululla pitää ehdottomasti käydä juuri tänään, jos aion löytää kadoksissaa olevat grafiikan työt, joten kiroillen vaihdoin yöhousut päivähousuihin samalla kun yritin soittaa neljään tai viiteen eri Rovaniemen sossun sivuilta löytämääni numeroon vastausta saamatta. Koulussa olikin jokin päättäjäispäivä jo, ei siis huomenna. Löysin lopulta ne grafiikan työtkin seilailtuani moneen kertaan edestakaisin päärakennuksen ja grafiikan rakennuksen välillä, ja sain syödäkseni.

Uuvuttava päivä. Katselin koulun tiluksia viimeistä kertaa. Tahtoisin kumminkin ajatella, että palaan Liminkaan vielä... joskus. Sitten kun olen paremmassa hapessa. Jos nyt koskaan olen.

Totta puhuen aika vähänlaisesti on ahdistus kuristanut kurkkua viime päivinä. Tajuan sen nyt siksi, koska kuristaa. Levoton vängerrys epämukavalla muovituolilla. Kylmät väreet selässä ja ympärilleni pälyily ja poskien pureskelu ja ainiin pitää hengittää. Miksi elämä haisee tonnikalalta.

Ainiin otin melatoniinia. Siitäkös tämä yllättävä puuroutuminen johtuikin. Otin kokonaisen, yksi milligramma, huuuu!

Päivällinen on joskus päivän ainoa ateria, ja on ihan ok että se on viiden ja seitsemän välillä. Nyt se vain on siirtynyt aina vain myöhemmäksi. Söin kyllä koulussa silloin kolmen aikoihin, mutta mietin jo kuudelta, että nälkä taas olisi. Sain silti ruuan tehtyä vasta yhdeltätoista. Ei vain jaksa. Ja silti on pakko. Pakko on syödä, jos aikoo pysyä hengissä. Kovin hengetöntä tämä kaikki kuitenkin on. Kaupassa käynti, kokkaaminen, syöminen.




On niin kovin hermostuttavaa ja ahdistavaa ja ällöttävää, mutta samalla kamalasti nukuttaa, nyt muka pitäisi nukkua. Yyh.

Become a memory

My aesthetic: cute but melancholy

Oli soma olo tässä eräänä päivänä, tuli otettua paljon kuvia. En kovin montaa niistä viitsi julkaista silti.

Tykkään tämän muotoisista kulmakarvoista itselläni. Voisin ehkä tästä lähtien tehdä ne useammin näin. Nämä ovat surullisemmat ja vähemmän agressiiviset kuin miten yleensä olen ne tehnyt.

Kokeilin 2011 kulmakarvojen sheivaamistakin, toivottavasti kukaan blogin vanhoista lukijoista ei sitä enää muista. En jaksanut opetella piirtämään niitä hyvin, enkä todellakaan viitsinyt joka päivä edes piirtää, niin olivat liian työläät ja kasvatin takaisin.

Vanhat ysärimolokurakenkäni alkoivat hajota, mutta juuri silloin sopivasti Saha kyllästyi omiinsa, hihii! Ja nämä ovat tarralliset, joten hienommat.





Jaksaisinpa pakata. Unirytmi kurjistuu kurjistumistaan, oivoi. Viime yönä jäin jostain syystä katsomaan Euroviisujen semifinaaleja kahden jälkeen. Aikomus ei ollut katsoa niitä lainkaan, joten en seurannut suoraa lähetystä mistään, mutta sitten kävin vilkaisemassa tulosta, ja koska Suomi tippui, jäin jostain syystä katsomaan niitä sitten. Ja sen jälkeen jäin lukemaan keskusteluja aiheesta tumblrssa. Sitten kello olikin puoli kuusi aamulla wtf ja tuumasin, että ehkä paras nukkua sentään pikkuisen ennen aamun lääkäriaikaa... Oli taas se yksi nuori lääkärinainen joka ei ilmeisestikään pidä siitä etten katso sitä silmiin, koska se rullaa sillä tuolillaan koko ajan lähemmäs ja lähemmäs ja tunkee liian lähelle kasvojani ja mitä enemmän se painostaa sitä vähemmän haluan katsoa sitä silmiin. Muuten se on ihan kiva, ei tee hätäisiä johtopäätöksiä eikä ainakaan vielä ole kehittänyt itselleen sitä kaikkitietävän kaikkivaltiaan mentaliteettia mikä monilta vanhemmilta lääkäreiltä tuntuu löytyvän. Ja muistin kai sanoa kaikesta mistä piti sanoa väsymyksestä huolimatta. Ja näytin zombielta. Zombiepeikko.

Luulin, etten nukkuisi päikkäreitä ollenkaan, että pystyisin siihen. Pyh. Heräsin seitsemältä siihen, kun ilta-aurinko porotti silmiin.

Kun kerran metsässä kuljeksin

Hämärän tulleen huomasin

Ja puiden lehdet olivat pudonneet

Ja sumupilvet laskeutui

Ja ympärilleni kietoutui

Ja taivaan linnut olivat vaienneet

Mikäs paikka tämä oikein on

Näin usvametäsn aution

Ja silloin kuulin laulun ihmeellisen

Ja huomasin metsässä neitosen

Ja se neitonen oli surullinen

Ja poskellaan mä näin kyyneleen

Usvametsän neitonen

Hän kertoi läpi kyynelten

Tarinansa surullisen

Ja se oli niin ihmeellnen

Että minä ymmärtänyt oikein en

Oon usvametsän vanki tään

Ja ainiaaksi tänne jään

Vaikka viihdy en mä ollenkaan

Tahtoisin mennä pois

Kauniimpaa varmaan muualla ois

Mutta löydä en kai tietä milloinkaan

Täällä on niin ankeaa enkä saa pakattua äääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää

PFFFFT on lohikääärme niin iloinen

Dumppaan nyt tällee hajamielisesti tänne muutamia asukuvia.

En totta puhuen edes muista kuinka kaukaa ensimmäinen on. Taobaosta tilaamani sukat kumminkin käytössä. Katselin videoita decora keistä, koska tykkään tyylistä ihan pörrönä vaikken itse harrastakaan. Sitten halusin pistää muutaman soman pinnin tukkaan. Ihan pari vain.

Toiset Taobaon sukkahousut käytössä, ilkeyksiä suunnitteleva kisu.

Ja seuraavasta näkeekin yhden Helloconin ostoksistani. Löysin sieltä kirpputorilta valkoisen boleron, jokin Taobaon jutska sekin taisi olla, ei ole niskassa mitään lappua. Mutta siinä on juuri ihanan pitkät hihat! Ja se on valkoinen! Olen kaipaillut lisää valkoista lolitakaappiini. Ja käyhän se sitten muidenkin vaatteiden kanssa.

Esimerkiksi silloin kun oli oikein sateinen päivä mutta halusin välttämättä laittaa kesäisimmän mekkoni, ja tietysti sain helman ihan märäksi ja kuraiseksi. Paskat sateesta. Kesä on täällä.

Ja sitten jotain äh. Ärsyttävää kun pitää kahden viikon välein värjätä tukkaa nyt kun tahdon sen pysyvän siniturkoosina, mutta vihreä tietysti puskee aina alta sinisen haalistuessa, koska se on niin tiukasti imeytynyt hiusten sisään tässä aikojen saatossa.

Sehän riittikin.

Helsinki Lolita Convention 2015

Flickr suostuu tänään toimimaan. Joko nyt kertoisin Helloconista?

Olin lauantaiaamuna hyvissä ajoin hereillä ja laittautumassa, itse asiassa olin täysin valmis lähtöön kahtakymmentä vaille kymmenen, mutta sitten jäin tutkimaan Helsingin karttaa ja en minä edes tiedä. Loppujen lopuksi olin metrossa vasta vartin yli kymmenen, ja saavuin Glorialle sopivasti myöhässä puolen aikoihin. Eipä se mitään, paitsi että meni kyllä ShaDow:n rengasesitys ohi. Näin sen kumminkin videolta myöhemmin. Hyvä aamu ja kunnialla suoritettu metroreissu, päivän ensimmäinen ahdistuseste ohitettu, papukaijamerkki!

Tämän kuvan vohkin Jennin blogista

Aamupäivällä oli photoshoot-työpaja aloitteleville malleille tjsp. Teasea oli ilmoittautunut sinne ja kysyi, tulenko myös. En ollut ottanut mitään selvää työpajoista etukäteen, mutta listaan pystyi vielä kirjoittamaan nimensä, joten lähdin mukaan. Se oli ihan hauskaa, kuvaaja ohjeisti poseerauksen kanssa, ja ehti siinä jutskailla muutaman tyypin kanssa odotellessa, kun jokaista kuvattiin erikseen hetki. Saan niitä kuvia sitten jossain vaiheessa ja laitan blogiin myös.

Huomasin jo heti tuossa tilanteessa, että vou, olenpas pirteällä ja puheliaalla päällä, mitä tämä oikein on. En ehtinyt lainkaan hidastaa miettimään, vaan rupattelin ja höpsöttelin menemään. Päivän toinen ahdistuseste ohitettu, papukaijamerkki!


En siis todellakaan kuvannut yhtään mitään koko hemmetin conin aikana. Yksinkertainen syy lienee se, että oli ihan liian hauskaa ja jännää, ei ehtinyt miettiäkään mitään kuvaamista! Minusta ei siis vielä ole olemassa mitään oikeita asukuvia, mutta kävin toki kuvauspalvelussakin, joten kyllä niitä sitten on. Harmittaa vain, kun en tullut ottaneeksi yhteiskuvia kenenkään kanssa, joita kävin porisuttamassa.

Onpahan sentään muut ottaneet meistä Oulun tyypeistä! Kiitos niille kaikille, olivat ihastuttavaa seuraa <3

Teasean miesvahvistus otti kuvan

Hyvin usein, jos minusta ottaa tilannekuvan, teen tuon apinailmeen. Se on perus ilmeeni kai. Mutta teen sen vain silloin, kun olen iloinen.

AINOA itse ottamani kuva.

Pian pääsinkin tervehtimään vihdoin livenä Milkyoolongia, ja sovimme Unssitreffit myöhemmäksi. Sopivasti ihan Glorian lähellä oli Unssi, jonne kipitimme ilman takkeja hyytävässä tuulessa, hyrrr.

Pahoittelen ihan kamalan kökköä ja epäedustavaa kuvaa!

Ei edes hermostuttanut istuskella jutskailemassa Katkan kanssa, vaikka ensimmäistä kertaa livenä nähtiinkin, ja yleensä hermoilen näissä tilanteissa. Oli oikein mukavaa. Ja siinä meni kolmas ahdistuseste, papukaijamerkki!

Ezeeiltä vohkittu kuva, koska kaimakuva pitää aina olla

Jossain vaiheessa iltapäivää käväisin mäkkärissä, koska kaikki muut olivat jo käyneet ravintolassa syömässä aiemmin, jolloin minulla ei ollut vielä nälkä. Hermoilin jo etukäteen sitä, että mitähän sinä päivänä söisi, ettei verensokerit laske, mutta ettei myöskään alkaisi mekko ahdistaa. Onneksi mäkkäristä sai jonkin pikkuisen kanawrapin ja smoothien, juuri sopiva ateria. Taas yksi ahdistuseste ohitettu kunnialla, papukaijamerkki!

Kannoin kassissa mukana myös vesipulloa, soijakaakaota, paria satsumaa, välipalakeksejä ja karkkia, ja hyvä niin. Missään vaiheessa ei tullut huono olo, missään vaiheessa ei alkanut ahdistaa. Pari kertaa kävin ulkona haukkaamassa raitista ilmaa, koska Glorialla oli varsin kuuma ja iltapäivän edetessä ilma meni tunkkaiseksikin. Mutta ei silti tullut huono olo! Peruukki ei alkanut kiristää, vaatteet eivät alkaneet puristaa, piilarit eivät kuivuneet ja irtoripset eivät kutisseet. Pääkoristekin pysyi kuumaliimalla kasassa. Voisiko paremmin olla? Siinäpä vielä ahdistuseste, ohi meni, papukaijamerkki!

Tämäkin Teasean kuva

Ja tämä taitaa olla kanssa sen miesvahvistuksen ottama

Oululolien ryhmäkuva. Kyllä se professional kuvaaja otti omallakin kamerallaan meistä yhteiskuvia, niin niitäkin näette sitten joskus.




Loput kuvat olen ottanut täältä.

Ihastelin tuota tyyppiä nukkensa kanssa, kävin kehaisemassa, itse tehdyt mätsäävät mekot ja kaikkea. Tässä näkyy myös vähän, miten paikkaa oli koristeltu teeman mukaan, joka oli sirkus ja karnevaalit. Popkornia en kyllä syönyt yhtään, ei tehnyt mieli.

Minulla oli mustavalkoraidallinen mekko, ja samantyyppisiä näkyi muutamalla muullakin, sopivathan ne teemaan. Tuumailinkin, että olisi hauska kerätä ne kaikki yhteen ja ottaa meistä mustavalkoraitaisten yhteiskuva. En kuitenkaan jaksanut alkaa moiseen.

Kunniavieraat Angelic Prettylta lavalla, Asuka ja Maki (menikö oikein päin?). AP ei kuulu lemppari brändeihini, mikä oli tällä kertaa ihan hyvä. Minulla ei olisi ollutkaan rahaa shoppailla niiden myyntipöydässä!


Seuraavaksi kuvat kolmesta lempiasustani suunnittelijoiden näytöksessä.

Nyt kun vielä muistaisi, miltä mikäkin asu oli.


Ja jokunen kuva Carnival of Decadence -näytöksestä. Se oli aika eeppinen.

Loppuun Susanna oli laatinut tanssinäytöksen. Upea päätös upealle päivälle!

Voisin yrittää jotain selittää tunnelmista. En oikein tiedä miten.

En ole koskaan elämässäni, oikeasti ikinä, ollut yhtä sosiaalinen ja jutellut niin monen ihmisen kanssa saman päivän aikana. En ole koskaan missään ikinä tuntenut oloani niin tervetulleeksi ja joukkoon kuuluvaksi. Ei käynyt mielessäkään mitkään ulkopuolisuuden tunteet, tai pelot siitä, että minua ei hyväksytä. Asuani tultiin jopa kehumaan, erityisesti eräs ihana violettitukkainen kehui niin vuolaasti, että meinasin itkeä. Niin moni tilanne, joka minua normaalisti ahdistaisi tai ainakin jännittäisi, meni ohi kepoisasti ja iloisesti. Tältäkö tuntuisi elää ilman ahdistusta?!

Ero kahden vuoden takaiseen edelliseen coniini oli suuri. Silloin en tuntenut ketään enkä uskaltanut liittyä joukkoon tai jutella muille. Silloin vietin koko päivän yksin ja olin ihan poikki ja lopussa illasta. Tällä kertaa olin pitkälle iltaan ihan tärinöissä, ja jopa jaksoin lähteä serkkujen seuraksi pubiin pariksi tunniksi. Toki itse join siellä vain kokiksen, eikä olo ollut enää laisinkaan niin yhteisöllinen siellä kaljoittelijoiden keskellä, mutta serkut olivat kivoja. Lähdin kylläkin asunnolle nukkumaan, kun ne vielä jatkoivat johonkin keskustaan. Olin silti liikkeessä kuutisentoista tuntia putkeen, mikä lienee henkilökohtainen ennätykseni. En ole koskaan kokenut sellaista energiamäärää.

Normaalisti sosiaalisuus uuvuttaa minut hyvin nopeasti ja aivan loppuun, eikä ollutkaan ihme, että olin sunnuntaina melko poikki. Mutta en läheskään niin poikki, kuin olin uumoillut. Menimme kylästelemään, ja vähän siinä sunnuntaina kyllä ahdisti ajatus toisesta junayöstä, enkä ollut ihan kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, ja yhdessä vaiheessa piti hetki maata vierashuoneessa pidätellen itkuakin, mutta noin niinkuin kokonaisuutena yllätin itseni.

Maanantaiaamuna kotiin päästessäni nukuin muutaman tunnin, ja vietin pari päivää tiukasti neljän seinän sisällä ypöyksin. Mutta en edelleenkään ollut niin poikki, kuin olisin odottanut. Itse asiassa aloin jo saman tien suunnitella uutta Helsingin matkaa, kun pääsin vihdoin jyvälle siitä, mikä siinä kaupungissa on hienoa...


Toivoin, että Hellocon olisi vuoden kohokohta, ja sitä se toden totta oli. Ehdin kevättalvella jo vaipua epätoivoon, koska rahanpuute, mutta onneksi silti pääsin lähtemään. Siitä iso kiitos emolle, joka maksoi junalippuni! Ja suureksi onnekseni olin onnistunut säästämään ihan pikkuisen, jotta sain jotain kotiin tuomisiakin sieltä kuitenkin. Mutta minulla ei näköjään ole niistä kelvollisia kuvia, ja nyt on jo liian hämärää ottaa. Huppista.





Suurensuuri kiitos conin järjestäjätiimille! Tulen ihan taatusti ensi vuonna, järjestän sen vaikka mikä tilanne olisi, koska on se vain sen arvoista!




Ja arvatkaa, iskikö siellä upeiden asujen keskellä lolitakuume? Pakko yrittää säästää uutta mekkoa varten...