Impervious, unconquerable!

Noniin! Mitä voisinkaan kertoa viime viikonlopusta?

Äh, en ole ikinä elämässäni kokenut sellaista tunnetta. En tiedä edes, mitä sanoa. Lauantai oli yksi elämäni hienoimmista päivistä tähän mennessä, ihan taatusti. Mutta nyt olen täällä coninjälkeisessä masennuksessa ja on vähän hankala hehkuttaa. Eikä minulla ole edes kuvia Helloconista itsestään yhtään ainoata, nope! Koska oli niin jännää, ei tullut edes mieleen kaivella kameraa esiin joka välissä. Odottelen tässä, että saisin vohkittua muilta kuvia ja videoita.

Sitä odotellessa voin kuitenkin kertoa perjantaista! Olin nukkunut huonosti monta yötä putkeen, puhumattakaan junassa istumapaikalla viettämästäni yöstä, mutta perjantaiaamuna pääsin serkun luo parin tunnin nokosille, joten sitten päivällä jaksoin ihan hyvin käydä keskustassa sun muuta.

Ezeei, kaimani täältä pohjoisesta lensi myös Helsinkiin perjantaiaamuna, joten treffasimme siinä päivällä aamupalan/brunssin/lounaan merkeissä. Olin kyllä vähän hidas ja odotutin sitä raukkaa jonkin verran...

Ehdimme pikku hetken olla Kampissa, kun tuli aika lähteä rautatieasemalle, jonne oli sovittu pikku miitin tapaamispaikka. Jännitin vähäsen, koska näkisin livenä vihdoin sen ensimmäisen ja tärkeimmän lolitavaikuttajani, Iiran. Hänen ansiostaan tuolloin 2010 törmäsin lolitatyyliin IRC-galleriassa, ja innostuin siitä. Miitti oli järjestetty siksi, että Iiran ystävä Tomo saisi tutustua vähän Helsinkiin ja suomalaisiin tyyppeihin ennen conia.

Kaimat! Hyvin tuulee.


Kävimme TokyoKanissa ja kahvilassa. Muutaman sanan sain vaihdettua sinä päivänä myös Iiran kanssa, ja totesin, että hienolta ihmiseltähän se vaikutti, ei lainkaan yliluonnollinen tai etäinen, niinkuin netin upeista ihmisistä tulee joskus kuviteltua. Enimmäkseen jutskasin kumminkin Ezeein ja ShaDow:n kanssa, tutumpia kun ovat.

En muista tuon kahvilan nimeä... Se oli hyvin vanha, osittain lasinen, torin lähellä.

Kahvilan jälkeen osan oli jo mentävä, loput lähtivät vielä kauppahalliin ja museoon muistaakseni. Minua jo väsytti aika tavalla, mutta kello oli vasta neljä, ja tiesin, että viettäisin illan yksin serkun asunnolla, koska se oli iltavuorossa. En aivan niin aikaisin vielä halunnut sinne kökkimään, joten päätin kävellä. Keskustasta sinne oli arviolta kolmisen kilometriä, ihan hyvä matka. Minulla oli kartta ja kompassi, kuten kunnon landepaukulla kuuluu! Ostin pienen kompassin kerran monenmonta vuotta sitten Helsinginreissulla, koska olen aina ollut siellä aivan sekaisin, ihan täysin pallo hukassa, mitään ymmärtämätön mistään suunnista. Nyt kun sain tutkiskella vähän karttaa ennen keskustaan lähtöä, olinkin yhtäkkiä varsin hyvin perillä kaikesta. Aijaa, näinkö päin tämä kaupunki onkin!

Oli oikein hyvää treeniä tassutella yksin ja nähdä maamerkkejä. Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että tiedä missä olen, minne olen menossa, ja että Helsinki on sittenkin ihan jees, eikä ahdistanut lainkaan.

Aina ennen Helsinki on tosiaankin ahdistanut minua kamalasti suuruudellaan ja sekavuudellaan (noh, Rovaniemeen verrattuna!). Keskellä metsää minulla on kaikki hyvin ja löydän kotiin, olenhan peikko. Mutta nyt tuntuu, että voisi minusta kaupunki-ihminenkin tulla, ainakin osittain, ainakin silloin tällöin lyhyiksi ajoiksi.

Vähäsen turisteilin ja löntystelin, ja löysin upean levykaupan, josta ostin jotain eeppistä. Se kumminkin tulee minulle postissa vasta tässä jokin päivä, jostain Euroopasta, joten en kerro vielä mikä se on. En siis saanut mitään fyysistä vielä mukaani. Mutta putiikki oli cool! Se oli sellainen pieni labyrintti, ihan täyteen tupattu, ja siellä soi kyllä ihan kamala kappale uudestaan ja uudestaan. Olisin kaivellut siellä kauemminkin, jos ei olisi ollut niin kuuma ja tunkkainen ilma.

Kävin matkalle sattuneesta kaupasta hakemassa vähän iltapalaa ja löysin serkun asunnolle ilman ylimääräisiä mutkia. Sää oli mitä ihanin, käveleskelin ilman takkia siellä. Olisin halunnut olla ulkona pidempäänkin, mutta väsytti kovin ja jalatkin jo alkoivat huutaa hoosiannaa, joten kuuden aikoihin perille päästyäni aloin suosiolla iltapuuhiin, ja pääsin kai kymmenen aikoihin jo sänkyyn, vaikka unta en kyllä saanut. Hyvä kuitenkin, että oli rauhallinen ilta yksin (serkku tuli puolenyön aikoihin töistä), koska lauantaina oli aikainen herätys ja supermenopäivä.


Tässä ne namit, joita ostin TokyoKanista. Vähän randomilla kokeillen, kun sieltä ei löytynyt mitään niistä, mitä tilasin silloin kerran J-listiltä.

Melonitoffee oli parasta! Söin jo kaikki. Taas oli oikein hedelmäistä, tunnistettava cantaloupemelonin maku, ei mitään yyyh-esanssia.

Pakko kokeilla Pockyja ensimmäistä kertaa, joten valitsin mansikkaisia. Yllätyin positiivisesti, supermakeita, mutta aivan nameja.

Villinä korttina nämä Quattrot. Jotain keksiä ja suklaata ja matchaa. Näh, en hirveästi pitänyt. Mutta söin silti jo kaikki.

No oli pakko, koska niin kuvottavan soma pussi. Luulin pehmeiksi ja vähän ällöiksi, mutta olivatkin kovia ja pikkuisen kirpeitä. Tarrakin tuli mukana!

Iih kääreissä oli niin somia kuvia! Sinisessä on kaksi pientä lammasta pupupukuisen Kittyn kanssa. Keltaisessa pupupukuinen Kitty taluttaa pikkuista puudelia. Vaaleanpunaisessa se on vain soma.


Sain siellä serkun kämpällä tietysti rauhassa ottaa asukuviakin ennen meikkien pesua ja yöpaidan päälle pukemista. Olin perjantaina lähes samoissa vaatteissa kuin olin ollut junamatkalla, freesiä. Lisäsin vain aamupäivällä päikkäreiden jälkeen tuon liivin, päärusetin, pörrötin tukan ja meikkasin. Ei minulla ollut oikeastaan matkalaukussa  juuri muuta kuin conivaatteet, hygieniatarvikkeet ja yöpaita, ei mitään vaihtoasuja jaksanut raahailla!

Todellisuudessa en kuljaillut Helsingin kaduilla avojaloin.

Jospa jossain vaiheessa sitten kertoisin siitä conipäivästä. Pro kuvaajien kuvat tuskin tulevat jakoon vielä moneen viikkoon tai kuukauteen, mutta jos jostain saisin muutaman kuvan vohkittua muilta kävijöiltä.


Perjantain hyvä fiilis sai kyllä oloni toiveikkaaksi ja mielen korkeaksi!





PS: Postauksen otsikko vihjaa, minkä harvinaisuuden ostin sieltä Music Hunterista...