Sleepy Gnome

Hooo minulle on nyt tulossa uusi tietokone <3 Elämä on ollut kovin tylsää ja tyhjää ilman, kyllä, myönnän auliisti sen. Kotona yksin istuessa sitä masiinaa tulee ikävä. Olen koko ajan niin poikki, että harvoin jaksan tehdä mitään kehittävää, kuten piirtää tai askarrella tai kustomoida nukkeja. Enimmäkseen olen väritellyt värityskirjoja, lukenut ja katsellut kännykällä juutupevideoita.
Niin ja nukkunut ihan hemmetisti. Tänäänkin melkein koko päivän. Mutta nyt olen äitin tykönä koneella ja kohta lähden kauppaan.

Voisin potea huonoa omaatuntoa siitä, kuinka "hukkaan elämäni ja nuoruus hupenee ja mädätän vain aivoni" kun istun päivästä toiseen koneella. Koenkin välillä. Mutta totuus on nyt vain se, että en jaksa tehdä mitään järkevääkään, ainakaan suurimman osan ajastani. Se on jotenkin vähän niinkuin pakko hyväksyä. Esimerkiksi syy, miksi nukuin tänään koko päivän (ja viime yönkin toki!) on yksinkertaisesti siinä, että minulla oli rakentavaa tekemistä maanantaina ja tiistaina. Maanantai meni puutyökurssilla ja kirpputorilla, jossain tuolla teollisuusalueella, koko ajan kävellessä sieltä kotiin päin huimasi, ja eihän siinä ehtinyt mitään syödäkään. Tiistai meni taidekurssilla ja veljen luona. Niin. Luit aivan oikein. Ei mitään tuon ankarampaa. Mutta minulle aivan tarpeeksi uuvuttavaa.

Maailma odottaa minulta aina liikoja. Olen kai jo pikku hiljaa oppinut olemaan odottamatta ihan liikoja itsestäni, ainakin välillä, ja se on hyvä. Muun maailman mielestä minun silti pitää yhtä jotenkin  kuntouttaa itseni ja aivojeni rakenteen pitää maagisesti muuttua ja koko elämäni kellahtaa päälaelleen, jotta pystyn kouluttautumaan ja luomaan uran. Kyllä. Taatusti. Leikin leikissä mukana, enkä kerro kenellekään, että voi hyvä helvetti kamoon oottekste tosissaan mitä pirua ei tuu kesää. En tahtoisi enää asua tuetussa asunnossa. Tavoitteena kuulemma on, että sieltä pois muuttaessa kaikilla olisi joko koulu- tai työpaikka. Oi kuule. Onnea vaan. Tahtoisin jo muuttaa pois näiden seitsemän kuukauden jälkeen. Mutta tiedän, ettei minulla ole mitään muutakaan paikkaa. Ei tosissaan ole. Mitään. Missään. Joten jään ja yritän ja uuvutan itseni ja leikin niiden typerässä leikissä mukana.



Vaikka olisin hyvinkin väsynyt, mieluusti silti ulos  mihin tahansa lähtiessä puen sievästi ja meikkaan, koska se piristää niin kovasti. Jos lähtisin kauppaan lökäpöksyissä ja pipo silmillä, olisi toki helpompaa ja nopeampaa, mutta olokin pysyisi koko kauppareissun ajan kurjana ja väsyneenä. Kun kotona rauhassa hieman meikkaa ja valitsee sopivan värisen paidan, siitä tulee huomattavasti parempi ja virkeämpi olo. Ei kiristä hermoja ja ahdista enää läheskään yhtä paljon. Joten tänäänkin kaikesta huolimatta vaihdoin kaksi kertaa vaatteet löytääkseni mukavan tuntoisen asun ulos lähtiessäni. Naurakaa vaikka, haukkukaa vaikka pinnalliseksi, ihan sama.



Noniin ja sitten kuvia viime ajoilta tadaa:

Onneksi osaan pukeutua kovillakin pakkasilla.


Kohta on tietokone ja voin taas ottaa kuvia kameralla kännykän sijasta ja valoisampaakin on niin on mukavampi kuvata. Jee.