Ihan ihan ensimmäinen yhteydenotto henkioppaalta tuli tarot-pakasta, silloin joitakin vuosia sitten.
En muista, miksi ja miten osasin yhdistää sen heti. Se oli jotenkin ilmiselvää. Ja tämä kuva minun mieleeni tulee heti, jos mietin sitä. Häntä? Sitä? En tiedä, onko henkiopas henkilö vai olento.
Kerran pari vuotta sitten pyysin viestiä unessa, jotain informaatiota sen olemuksesta. Vastaus oli vesi, pelkkä vesi. Unikuvat liukenevat pois heti herätessä joka kerta kun yritän saada jotain konkreettisempaa otetta.
Mutta viime yönä se valkeni minullekin vihdoin.
Olen nähnyt jo ainakin kuuden vuoden ajan unia mustatukkaisesta pojasta tai miehestä, mahdollisesti kauemminkin, mutta unohtanut ne. Hän on joka kerta eri näköinen, ympäristökin on aina eri, mutta tunne on sama. Turvallisuus, yhteenkuuluvuus, rakkaus. Aluksi otin unet kirjaimellisesti ja pohdin, josko ne olisivat enneunia jostain elävästä ihmisestä, jonka tulen joskus vielä tapaamaan. Muistaakseni ihan ensimmäisessä unessa istuin kukkakedolla kiinalaisen pojan kanssa juttelemassa. Unien toistuessa ne ihmetyttivät minua aina vain enemmän. Kerran kokkasimme yhdessä. Yleensä ne ovat enemmän abstrakteja, vähemmän tapahtumia, enemmän tunnetta.
Viime yönä ennen nukkumaanmenoa nojasin pään taakse tuolissa, suljin silmät, ja mietiskelin opastani. Suojelijaani. Sitä, joka on ollut syntymästäni asti, ja tulee olemaan kuolemaani asti. Kaipasin uutta yhteyttä, jotain konkreettisempaa kuin tämä selittämätön tunne niskassa ja takaraivossa, läsnäolo. Unohdin kohta koko asian ja painuin petiin.
Unessa oli mustatukkainen poika. Tällä kertaa hänellä oli ihan lyhyt tukka, ja hän muistutti kovasti poikaa, jonka kanssa leikin joskus päiväkodissa, mutta aikuisella tavalla. Oli suuri talo ja paljon ihmisiä, ja minä halusin pois. Pyysin hänet mukaan, ehkä tueksi, avuksi matkan varrelle. Mutta sitten minä hukkasin itseni. Löysin itseni vasta pitkän ajan kuluttua ihan eri paikasta, ja minua pelotti pelotti pelotti. Luulen, että se oli paha dissosiaatiokohtaus, vaikken valveilla ole koskaan niin vahvana sellaista kokenutkaan. Löysin itseni ulkoa jostain muurin vierestä, siellä oli metsää ja taloja ja teitä. Hän löysi minut myös. Itkin ja halasin häntä, kerroin kuinka pelottaa, kuinka hukassa olen, ja kuinka tarvitsen häntä. Hän oli lämmin, pehmeä ja turvallinen, ja niin tuttu.
Nyt oli aika rautalangasta väännettyä symboliikkaa, että menee varmasti jakeluun. Kiitos siitä.
Kräkkäsin koodin. Se on aina ollut hän niissä kaikissa unissa, ja se on niin ilmiselvää, että vähän naurattaa.
Ja niissä unissa, joissa läsnäolo symboloi minua itseäni eikä häntä, niissä unissa se toinen on vaaleatukkainen. Niinkuin silloin 2014, kun näin unen täydellisestä, kauniista, valoa hohtavasta tytöstä, jota kohtaan tunsin suunnatonta rakkautta, hellyyttä ja suojelunhalua. Hän oli valkoisessa lolitamekossa, ja hänellä oli suuri, kihara, vaalea tukka. Mietiskelin tätä unta herättyäni jonkin aikaa, kunnes tulin siihen tulokseen, että se olin minä. Se valo, joka minun sisälläni asuu, mutta unimaailmassa konkreettisesti ja ymmärrettävästi kuvattuna. Sinä aamuna ymmärsin, että rakastan itseäni, enkä enää jaksa vihata ja hävetä itseäni.
Alitajuntani tuo oivallukset esille sellaisessa muodossa, että kykenen ne ymmärtämään. Siksi minä en usko siihen, että ihmisten kannattaisi juurikaan tulkita toistensa unia. Itsehän jokainen on oman sielunsa asukki. Mikä symboloi minulle yhtä, voi symboloida jollekin toiselle jotain aivan muuta.
Päätin vetaista kortin ihan tätä blogipostausta varten. Mitä se sinun mielestäsi kertoo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi.