Yöllä

Miten löydetään tasapaino kaiken tämän eristäytymisen keskellä? Esimerkiksi tasapaino siinä, että saa tarpeeksi unta, muttei nuku ihan koko päivää, mutta valvoo yöllä koska silloin on hiljaista ja saa olla yksin ja tehdä yksinäisiä yöjuttuja. Minä en enää asu yksin. Olen asunut jo kuukauden samassa taloudessa kahden kissan ja yhden Pojan kanssa. Ensin se oli pelottavaa, nyt se on ihan normaalia, paitsi yöllä tekee mieli valvoa koska mihinkään ei koskaan ole mentävä aamuisin ja yksin on kiva valvoa.




Yöllä on myös usein vaikea nukkua.


Tuntuu että trauma kirjaimellisesti musertaa minut alleen. Se on painavampi ja painavampi, ja minä olen patjaa vasten litteämpi ja litteämpi. En ymmärrä, miten ihmiset selviävät tällaisesta ja paljon pahemmastakin, vaikkapa sodasta. Mieli on yhtä aikaa heikko ja vahva. Juuri nyt se tuntuu niin heikolta, niin heikolta. En pysty kontrolloimaan ajatuksiani, en pysäyttää virtaa, en hidastaa syöksykierrettä, ja siinä se taas on. Se pahin ajatus. Melkein kuin muisto, mutta se ei ole oikea. Sen rinnalle on nyt tullut toinen. Se uusi ei ole vielä muodostunut yhtä yksityiskohtaiseksi, se ei jysähdä yhtä nopeasti ja helposti, sitä en ole vielä ehtinyt vatvoa yhtä monia öitä kuin vanhaa. Minä itse tiedän, miten parhaiten kiusata minua, ja voi, minähän kyllä kiusaan. Tiedän tismalleen, mistä mielikuvasta tulee pahin olo, ja voi, juuri siihen minä aina päädyn. Juuri se minun hengitykseni salpaa ja saa minut poistumaan kehosta pykälän verran. Se on juuri ja juuri tarpeeksi ymmärrettävissä, että pystyn ajattelemaan sitä uudestaan ja uudestaan, mutta tarpeeksi abstrakti ja kauhistuttava, etten uskalla enkä pysty sanoittaa sitä.


Siispä valvon. Katselen rentouttavia leivontavideoita. Pelaan Skyrimiä. Halaan pehmolelua. Luen ikäviä politiikkajuttuja, koska maailman kamaluus saa oman kamaluuden pakenemaan kellariin hetkeksi.

On helppo stressata viruksesta ja hygieniasta ja vanhuksista ja sairaista ja ehkä myös taloudesta (tai vallankumoudesta, kapitalismin kaatumisesta, tms). Ne ovat tärkeitä juttuja. Konkreettisia, jaettuja huolia, päättäväisiä ministereitä, kontrollin illuusio.

Traumat. Ne ovat yksinäisiä ja hahmottomia eikä niitä voi kontrolloida. Niitä ei voi päästää sisään kokonaan. Palanen kerrallaan vain.