lauantai 31. toukokuuta 2014

Morning dew

EHKÄ SE JOHTUU SOKERISTA en edes tiedä, en oikeastaan ole syönyt juurikaan namia, kello on silti kukonlaulu ja pitkästä pitkästä aikaa minä tillitän tässä. Ehkä kaikki alkoi siitä kun keskiyön aikoihin päätin kokeilla jotain uutta ja jännää, ihan vain huviksi, ja sitten kello oli kaksi ja sitten neljä. Keskiyön inspiraatiot.

Ehkä se johtuu siitä, kun on hämärää ja tuulista ja sateista ja ulkona tuoksuu niin syvästi maa, emo, märät puut ja tuoreet tuomenkukat ja haikailen taas metsään, maalle, iskälään. Jospa tänään. Viikossa kesä etenee niin paljon. Jää niin paljon näkemättä. Jäi ensimmäinen pääskynen ja ensimmäiset hiirenkorvat ja viimeiset jäät näkemättä. Eivät asiat ole yhtään samoja täältä betonibunkkerin näkökulmasta.

Jonain päivänä minä asun siellä taas, eikä yksikään vuodenaikojen pienenpieni sykäys jää näkemättä.








Ja sitten ajattelin ensin decora-ihmisiä, inspiroiduin, mutta päädyinkin lopulta kokeilemaan shironuri-meikkiä. Ihan kökkö, käsittämättömän huono Stargazerin vitivalkoinen meikkivoide, kömpelöt siveltimenvedot ja ties mitä, mutta silti oi, sievä.

Niin kovin sievä olo.


shiro8

shiro7

shiro6

shiro4

shiro2






En varmaankaan silti lähtisi ulos naama valkoisena. En tunne, että tämä on eduksi kasvoilleni, vaikka pikku juttuja onkin helppo huijata kuvissa.



Vaikka.... niin kovin sievä....



Valkonaama.




Olen niin onnellinen uudesta Tarot-pakastani. Se tuntuu toimivan. Se kertoi hyvin suorasanaisesti, ja minä tottelin, ja nyt on hyvä mieli. Jopa noob sai pakasta välittömästi ihan oikeaa hyötyä irti. Hieno tunne. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan lisää, opettelemaan, tutustumaan jokaiseen korttiin, saamaan ne kaikki selkäytimeen, kuluttamaan sen ihan omaksi, katsomaan kortteja muille.



torstai 29. toukokuuta 2014

Otsikko

Kuntoutuksessa on keskiviikkoisin ollut musapaja, tosin se ei ole aina toiminut ihan niin kuin pitäisi ja se on jäänyt muutaman kerran välistäkin, ja olen itse ollut siellä vain kaksi kertaa mukana. Minut kuitenkin laitettiin molemmilla kerroilla soittamaan rumpuja, koska opettelin jonkin peruskompin joskus lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Aluksi ahdisti ihan hulluna mennä sinne soittamaan, mutta meidän ohjaajatyyppi oli ihan hieno, sekään ei soittanut täydellisesti, ja osasi neuvoa hyvin, ja sitten pääsikin jo tunnelmaan, ja käsistäkin hankautui nahkat pois. Olisihan se hauskaa päästä soittamaan rumpuja useamminkin, mutta siinäpä soitin, jota ei niin vain kotiin olohuoneen nurkkaan hankitakaan... Eikä se muutenkaan kuulosta miltään ilman muita soittimia menossa mukana.

Musapaja taitaa olla kahden viikon päästä vielä kerran, ja sitten se loppuu. Syksyllä ehkä taas, mutta minäpä en ole silloin täällä enää. Sirkusta ja kuntonyrkkeilyä ei enää ole kuntoutuksessa lainkaan, eli ei oikeastaan mitään minua kiinnostavaa liikuntaa. Tai ei kai nykyään yhtään mitään liikuntaa, kun ketään ei tunnu kiinnostavan. Paitsi torstaisin uinti? Kävin siellä viime torstaina, en taida mennä toiste. Kloorivesi yh.




No jaa, laitan jotain kuvia öööh... tiistailta kai, se taisi olla se päivä kun heräsin ja puin ja meikkasin, mutta sitten jäin ajattelemaan liikaa enkä uskaltanutkaan lähteä ulos. Olisi minulla kuvia viime viikonlopultakin, mutta mennään nyt ihan epäloogisessa järjestyksessä, yay!

moon4

moon5

moon3

moon7

moon6

moon2




Haluan päästä äkkiä lukemaan, nyt kun sain siihen kipinän, avasin uuden kirjan (eeeei ole edellisiä kesken, ehei!), ja kinostaa. Enkä edes tiedä mitä muuta kirjoittaa.

On tullut nukuttua ihan älyttömästi nyt parina päivänä, sekä yöllä että päivällä. Johtuu kai siitä, kun Haltiapoika on kipeänä, niin sitten minäkin nukun kun se nukkuu, myötätunnosta. Nyt saattaa käydä niin, että tämänpäiväisten päikkäreiden ansiosta menee yö ihan häneksi. Tai sitten nukahdan tuossa tunnin päästä kirja kädessä ja kuola valuen.











keskiviikko 21. toukokuuta 2014

The Celtic Dragon Tarot

Sain tänään postissa uuden korttipakan. Ostin sen huuto.netistä käytettynä (hmm ostan nykyään melkein kaiken sieltä?), ja se on painettu vuonna 2002, mutta oikein hyväkuntoinen. Olen halunnut uutta pakkaa jo kauan aikaa, mutta en ole vain jotenkin jaksanut tutkiskellut erilaisia ja saanut tilattua, kun mikään ei ole tuntunut hyvältä. Nytpä löysin. Vanha Tarot-pakkani on se suomenkielinen halpa, jota on myyty tai myydään edelleen joka paikassa, taisin ostaa omani Prismasta. Tämä näin. Se on harjoituspakkani, arkipakkani, tämä on sitten sellainen hienompi ja arvokkaampi.

Opaskirja on mielestäni oikein hyvä ja informatiivinen, siinä kerrotaan aluksi lohikäärmeistä ja sitten on lista korteista ja jokaiseen liittyvistä avainsanoista, ja sen jälkeen perinteinen sivun mittainen teksti jokaisesta kortista, tosin mielestäni harvinaisen mielenkiintoisella tavalla kirjoitettuna. Sitten on vielä erilaisia pöytiä muutama perus, loitsuja kymmenkunta, lohikäärmeisiin liittyviä meditaatiohommia, ja vielä ihan lyhyesti jotain väreistä ja kivistä. Melkoinen paketti siis.


DSCN9500
Kirjan kannessa on kuva The Magician -kortista.
Niistä löytyy siis myös ihmishahmoja, mutta jostain syystä otin kuvia vain lohikäärmeistä.

DSCN9501

DSCN9507
Tämä kortti vaikutti heti aivan erityisen omalta.

DSCN9509

DSCN9514

DSCN9516
"A large dragon is shedding its black skin and scales, emerging in a new identity
of sparkling white. It's wings are spread in triumph and its head thrown back
in a roar as it completes the successful transformation.
Out of dark, stormy clouds comes a bright beam of sunlight, which illuminates the moment
of victory. What was perhaps looked upon as a painful death or great loss has been revealed
as a rebirth into something better. Knowledge, willpower, and trust in spirit have helped to create
gold out of dross. Like the fabled Phoenix, the dragon rises from the symbolic ashes of an outworn
existence or experience into a new and brighter cycle of life."

DSCN9519

DSCN9524
Kuoriutuvia vauvoja!

Voisin viettää tuntikausia tutkien kaikkia yksityiskohtia ja merkityksiä. Aah, nyt tuntuu siltä, että vihdoinkin olen löytänyt sen oman pakkani, kun aikaisemmin olen ihmetellyt, eikö mikään oikein iske.



Olen jättänyt vanhan pakkani koskemattomaksi monen kuukauden ajaksi. Vähän hävettää myöntää, mutta säikähdin hieman, kun viimeksi niitä käytin, enkä ole sen koommin uskaltanut, tai oikeastaan edes ajatellut niitä juurikaan. Jospa nyt olisi taas aika.



tiistai 20. toukokuuta 2014

First day of summer

Kyllä, tein uuden bannerin. En ole varma kauanko pidän tuon, mutta kelvannee tähän hätään.


Ensimmäinen kuuma päivä, yhtäkkiä yllättäen 23 astetta, shokki, mitä hemmettiä sitä voi pukea päällensä kuolematta, aaaa apua kaikki näkee minut, näivetys, rinta jo vähän paloi, mutta ihan hyvä kirpparireissu taas kerran.

uu1

uu3

uu4


Tapani mukaan avasin purkin Directionsin väriä Alpine Green, mutta se näytti enemmän metsänvihreältä kuin tutulta turkoosinvihreältä... Sekoitin vähän sitä ja koko purkillisen Turquoisea, sekä hoitoainetta kuten aina, ja väri on nyt melko lailla sellainen kuin Alpine Green normaalisti. Virhe tehtaalla vai mistä on kyse? Sitten kun avaan seuraavan purkin sitä ja jos se on yhä väärän väristä, täytyy tutkia asiaa.



perjantai 16. toukokuuta 2014

Here in the forest

Karkasin maanantaina metsään iskälään, vaikka tiistaina olisikin pitänyt mennä kuntoutukseen, ja keskiviikkonakin... Minua vain alkoi yhtäkkiä ahdistaa ihan liikaa kaupungissa olo ja kaikki, oli ikäviä stressaavia juttuja mielenpäällä, ja tarvitsin hieman rentoutusta. Mikä olisikaan parempaa kuin hengailla metsässä ihan rauhassa ja yksin. En voisi edelleenkään kuvitella elämää ilman tuota kotipaikkaani. En ikimaailmassa haluaisi viettää loppuikääni kaupungissa asuen. En ole koskaan suunnitellut tulevaisuuteeni jotain muuta paikkaa jossa vanheta, kuin sen talon kaukana kaikesta. En tarvitse enkä halua muuta. Jos vain se yksi unelmani toteutuisi, se riittäisi.


DSCN9340

Istutin kurpitsansiemeniä.

DSCN9349

Vein kaikki kiveni yöksi ulos täysikuulla valokylpyyn.

DSCN9341

Tein myös vähän luuhommia, rei'itin muovipurkin kannen ja pohjan, laitoin sinne näädän ja naakan luita joissa oli vielä jonkin verran kudosta, ja hautasin purkin muurahaispesään, tai oikeastaan sen viereen. Kokeilen, kuinka tehokkaasti muurahaiset siivoavat luut minun puolestani. Keittäminen ja valkaiseminen haurastuttaa luita kovin, ja mikrobien armoille jättäminen on paras tapa puhdistaa ne, mutta halusin kokeilla muurahaisten kanssa huvikseni. Ja tiedättekö, näädän ruumis haisee ihan järkyttävän pahalle. Hyi hemmetti!

Ja leikin uuden pehmoisen peruukkini kanssa keskiyöllä auringon laskiessa ja täysikuun noustessa, vaikka etutukka olikin vielä leikkaamatta. Yöt ovat jo niin valoisia, että suuri osa kuvista ylivalottui, muokkasin kaikkia tummemmiksi ja lämpimämmän sävyisiksi.

mo1

mo2

mo3
Jotenkin jännä kuva, vaikka heilahdin ja ylivalotuin ja epätarkennuin...

mo4

mo6

mo7

mo8

Huomaako sen, että uusi vihreä shaalini on noussut lempparipukimekseni?



Videosta näkee paremmin yön valaistusolosuhteet, nouseva täysikuukin sieltä puiden raosta pilkistää ja linnut laulelevat.


Torstaiaamuna kahdeksalta olinkin taas kaupungissa, ja ehdin sentään käydä viikon kahtena viimeisenä päivänä kuntoutuksessa, aloitin uutta mukavaa projektiakin siellä. Värikästä!

Yksi stressaava asiakin järjestyi.

Mieli on paljon parempi ja tyynempi ja vastaanottavaisempi ja luovempi.

Kannatti lähteä.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Believer of magic

Äitienpäiväsuunnitelmat menivät vähän mönkään, mutta saimmepa silti ruokaa ja pullaa, vaikka minulle jäikin vähän ärsyyntynyt olo. Päiväunilla sekin kuitenkin meni ohi. Otin itse asiassa nämä kuvatkin vasta päikkäreiden jälkeen, nukahdin peruukki päässä ja piilarit silmissä ja niin edelleen (en kuitenkaan herännyt ihan linnunpelättimen näköisenä, vau). Nyt jaksaa taas pilata unirytmiä aamuyöhön asti!

md3

md1


md2

md4

Tämä on taas näitä "lolitaa? no ei ihan" -kokonaisuuksia. Moriviboja. Eikö morin ja lolin sekoitus voisi olla morita? Noh, viis nimistä, kunhan itsellä on hyvä olla.



Voi hemmetti, jokohan tänä iltana saisin vihdoin ja viimein pestyä pyykkiä?! Olen joka ainoa päivä sen muistanut vasta kun on liian myöhä, varmaan kahden viikon ajan.

Haa, kävin laittamassa ne saman tien, etten unohda, hyvä, hyvin tehty *tap tap taputan itseäni päähän*




Edelleen vähän arkailen kirjoittaa monista ajatuksistani tänne. Tuumiskelin tänään sellaisia surullisia, kyynisiä ihmisiä, jotka ovat täysin varmoja, että maailmassa ei ole olemassa mitään maagista tai selittämätöntä, ja ajattelin, että onnea ja uskoa on kovin vaikea, tai mahdoton jakaa sellaisille. Nämä ihmiset pitävät minunlaisiani typerinä ja harhaisina. Jokainen pitää juuri omaa maailmankatsomustaan oikeana, eihän se muuten olisi oma, ja minä uskon, että ehkäpä sulkeutuneet ihmisetkin vielä oppivat onnellisiksi, jossain toisessa elämässä kenties. Ja kun mietin tällaisia, tulee olo, että juuri ne ihmiset nauraisivat ja pilkkaisivat minua kuullessaan ajatukseni. Siksi pelottaa kirjoittaa. En kaipaa turhaa negatiivisuutta, kun blogini on toistaiseksi siltä lähes kokonaan säästynyt. En ole vielä tarpeeksi vahva nostamaan ääneni ja ajatukseni kuuluviin. Rohkaistun kuitenkin toisten samanmielisten äänistä ja ajatuksista, saan niistä paljon voimaa.


lauantai 10. toukokuuta 2014

It's CLEARLY summer

Aina silloin tällöin tulee suuri tarve jättää musta ihan kokonaan pois päivän ajaksi. Tai ehkä puolen päivän ajaksi. Sitten sitä tulee taas ikävä.

hh1

hh2

hh3

hh4

hh5

hh6

Joskus taas on superkurja olo ja tarvitsee vain jotain mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta.

per


Olen viime aikoina hamuillut paljon kesäisiä ja hippimäisiä juttuja kirppareilta ja huuto.netistä, myös ylempänä näkyvän valkoisen pitsiponchon (Prismasta) ja tuon vihreän shaalin. Seuraavaksi on tiedossa taas huuto.net-lakko joksikin aikaa...

hip1
Haarikset

hip2
Sähköinen liehuhame

hip3
Avaruuslärpäke

hip4
Hippipaita
Treffasin yhtenä päivänä vihdoin ja viimein H:n kanssa kirppistelyn merkeissä. Löytyi pari juttua, mm. hippipaita ja Batman-sarjiskin, ja oli jännää.

hip5
Kukkaisa päänkiristin

hip6
Kukkaisa rannepanssari

hip7
Kukkaisa retrohamonen

hip8

Ja jostain syystä hameen myyjä pisti pakettiin mukaan vielä ihan hemmetin hienon suuren pöllökorun, niin höpsähtäneen näköinen tirppa <3






Tänään sitten satoikin oikein kunnolla räntää, mutta sehän ei minua estä käyttämästä kesävaatteita.


Oltiin iskälässä yötä, käristeltiin makkaraa ja sieniä ja grillijuustoa kodassa, eikä kisu suostunut lähtemään kanssani kaupunkiin. Taas joudun ypöyksin täällä kämpässä kökkimään, nyyh.